Teenpä tähän ihan nimilistan heistä, jotka ovat nyt lupautuneet mukaan:
Kaiu
Sari
Heli
Marjatta
Marika
Kun kyselin kolmisen viikkoa sitten kannattaako Sivarisukka -kampanja tehdä toisenkin kerran, sain paljon myönteisiä vastauksia. Siitä kiitos!
Ja mukana siis myös Anarkistimartat Anarkistimartat Tässä linkki Anarkistimarttojen sivuille. Minä itse kuulin ensimmäistä kertaa tästä Marttayhdistyksestä Sivarisukan myötä, ja pitää ehdottomasti mainostaa toimintaa, niin mainion kuuloista se on.
Marttojen toiminta on muissakin yhdistyksissä ajan hermolla, vaikka itse järjestö on syntynyt jo 1899 Marttaliitto Käykäähän katsomassa jos ei ole tullut vilkaistua hetkeen.
Otan mielelläni vastaan blogilinkkejä ja vinkkejä - toki niistä blogeista joissa on Sivarisukasta tietoa ;-) ja myös niistä muista kivoista kampanjoista joita joko itse vedätte tai joihin törmäätte.
Lahjoita villasukat siviilipalvelusmiehelle tai totaalikieltäytyjälle
Lahjoita villasukat siviilipalvelusmiehelle tai totaalikieltäytyjälle - Sivarisukka 6. Tervetuloa mukaan :)
Sivarisukka tulee taas! Keräysaika on lokakuu-joulukuu 2015 eli sukkia voi toimitella joulukuun puoliväliin asti.
Sivarisukka palaa samoin kujein; sukkien väri ja malli vapaat, kokoja tarvitaan haarukassa 40-48, ehkä eniten 43-45. Liitä mukaan halutessasi henkilökohtainen tervehdys. Sukat voivat olla villaa, sukkalankaa tai vegaanille sopivat.
Mikäli haluat, voit tehdä sukkien sijaan pipon, lapaset, kaulahuivin, kaulurin, kynsikkäät tai vaikka ranteenlämmittimet. Jokainen mieltä ja ihmistä lämmittävä käsityö pääsee mukaan. Jos teet vegaanille sopivan käsityön, merkitse se niin tiedän kenelle se annetaan, kiitos.
Ihanaiset lämmittimet jaetaan siviilipalvelusmiesten koulutusjaksolla Lapinjärvellä joulun alla. Totaalikieltäyjät - ottakaa yhteyttä maililla minuun niin saatte omat sukkanne :)
Siviilipalvelukseen hakeutuu vuosittain noin 2500 ja totaalikieltäytyjiä on joitain kymmeniä. Virallista keräystavoitetta ei kampanjalla ole, sillä jokainen sukkapari lämmittää yhdet ainutlaatuiset varpaat.
Tule mukaan neulomaan!
Lisätietoja ja toimitusohjeita osoitteesta sivarisukka@gmail.com
terveisin Saana :)

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mukana ollaan toisellakin kierroksella!
VastaaPoistaT: Pilvi Neuleita ja Sympatiaa -blogista
Hei, minäkin lähden mukaan toiselle kierrokselle. Vielä en tiedä mitä neulon, mutta jotain varmasti.
VastaaPoista