Sukkasaldo pompsahti tänään 43 sukkapariin, samalla avattiin pipolaskelmat kahdella pipolla ja kaulanlämmittimet ensimmäisellä kaulahuivilla ;)
Kiitokset Irja ja Ritva! Ritvan paketista paljastuivat myös ensimmäiset rauhanmerkillä varustetut sukat.
Nyt pitää jälleen kerran kiittää teitä kaikkia jotka olette osallistuneet Sivarisukkaan. Jokainen sukkapari on ollut niin kaunis ja niistä näkyy, että ne ovat lähteneet taitavista käsistä. Olen ollut paitsi innoissani myös liikuttunut näistä välittämisen osoituksista. Värien, kuvioiden ja jopa mallien kirjo on jo nyt iso. Uskon, että jokainen sukkapari (sekä lapaset, pipot ja kaulahuivit tietenkin myös) saa todella iloisen vastaanoton.
On ihanaa saada olla se välikäsi, joka saa avata näitä paketteja ja samalla vähän hypistellä lämpimiä vaatekappaleita. Suurkiitokset.
Lahjoita villasukat siviilipalvelusmiehelle tai totaalikieltäytyjälle
Lahjoita villasukat siviilipalvelusmiehelle tai totaalikieltäytyjälle - Sivarisukka 6. Tervetuloa mukaan :)
Sivarisukka tulee taas! Keräysaika on lokakuu-joulukuu 2015 eli sukkia voi toimitella joulukuun puoliväliin asti.
Sivarisukka palaa samoin kujein; sukkien väri ja malli vapaat, kokoja tarvitaan haarukassa 40-48, ehkä eniten 43-45. Liitä mukaan halutessasi henkilökohtainen tervehdys. Sukat voivat olla villaa, sukkalankaa tai vegaanille sopivat.
Mikäli haluat, voit tehdä sukkien sijaan pipon, lapaset, kaulahuivin, kaulurin, kynsikkäät tai vaikka ranteenlämmittimet. Jokainen mieltä ja ihmistä lämmittävä käsityö pääsee mukaan. Jos teet vegaanille sopivan käsityön, merkitse se niin tiedän kenelle se annetaan, kiitos.
Ihanaiset lämmittimet jaetaan siviilipalvelusmiesten koulutusjaksolla Lapinjärvellä joulun alla. Totaalikieltäyjät - ottakaa yhteyttä maililla minuun niin saatte omat sukkanne :)
Siviilipalvelukseen hakeutuu vuosittain noin 2500 ja totaalikieltäytyjiä on joitain kymmeniä. Virallista keräystavoitetta ei kampanjalla ole, sillä jokainen sukkapari lämmittää yhdet ainutlaatuiset varpaat.
Tule mukaan neulomaan!
Lisätietoja ja toimitusohjeita osoitteesta sivarisukka@gmail.com
terveisin Saana :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti